:: wikimiki.org ::
| Kubismi |
KubismiKubismi on maalaustaiteen eräs suuntaus 1900-luvun alussa. Nimeä käyettiin aluksi ironisena kommenttina.
Kubismin merkittävimpiä edustajia olivat mm. Pablo Picasso ja Georges Braque. Ensimmäisenä kubistisena maalauksena pidetään Picasson teosta ”Avignonin naiset” (1906-07).
Kubismin katsotaan päättyneen ensimmäisen maailmansodan alkamisen (1914) aikoihin.
Kubismin vaiheita
Fasettikubismi (n. 1907-1909)
Fasettikubismin lähtökohtana oli Cezannen taide ja hänen neuvonsa ”tulkita luontoa lieriön, kartion ja pallon avulla”.
Sen kohteina olivat enimmäksen maisemat.
Analyyttinen kubismi (n. 1910-1912)
Analyyttisen kubismin väriasteikkona oli harmaanruskea ja kohteina yksinkertaiset asetelmat.
Suuntaukseen liittyviä taiteilijoita olivat mm. Fernard Léger ja Juan Gris.
Synteettinen kubismi (n. 1912-1914)
Synteettinen kubismi merkitsi palaamista rikkaampaan väriasteikkoon, minkä lisäksi teoksiin otettiin mukaan ”todellisuuden” osia esimerkiksi lippujen tai lehtiotsikoiden muodossa, minkä voidaan myös katsoa olleen kollaasin synnyn.
Luokka:Maalaustaide
ko:입체파
ja:キュビスム
Pablo Picasso
Pablo Ruiz Picasso (25. lokakuuta 1881 - 8. huhtikuuta 1973) oli yksi 1900-luvun kuuluisimmista taiteilijoista.
Vaikka Picasso oli etupäässä taidemaalari, hän työskenteli myös pronssisten ja keraamisten veistosten parissa ja kirjoitti jopa runoja. Hän vaihteli maalaustyylejään useasti, mutta erityisesti Picasso tunnetaan kubistisesta tyylistään. Hänen kuuluisimpana maalauksena pidetään yleisesti kubistista teosta Guernica, joka esittää Espanjan sisällissodan aiheuttamia tuhoja, kun Guernica-niminen kylä tuhottiin sodan aikana ja sadat viattomat saivat surmansa.
Elämäkerta
Pablo Picasso syntyi Málagassa. Hänen koko nimensä oli Pablo Diego José Santiago Francisco de Paula Juan Nepomuceno Crispín Crispiniano los Remedios Cipriano de la Santísima Trinidad Ruiz Blasco y Picasso López. Hänen isänsä oli José Ruiz y Blasco; äidin nimi oli Maria Picasso y Lopez. Nuoruudessaan hän otti nimekseen Ruiz Blasco isänsä mukaan, mutta päätti käyttää äidin nimeä noin vuodesta 1901 lähtien. Picasson isä, José Ruiz y Blasco oli itsekin taiteilija ja opetti eri oppilaitoksissa. Häneltä Picasso sai formaalin taiteellisen koulutuksen. Itse hän ei koskaan varsinaisesti opiskellut taitelijaksi, vaan jätti kesken opinnot San Fernandon kuninkaallisessa akatemiassa vuoden sisällä.
Picasso oli pasifisti ja pysyi puolueettomana ensimmäisen maailmansodan, Espanjan sisällisodan ja toisen maailmansodan aikana. Koska hän asui Pariisissa sotien aikana, hänellä ei ollut velvollisuutta liittyä armeijaan. Vaikka Picasso tuomitsi Francon fasistit taiteensa kautta, hän ei liittynyt aseelliseen taisteluun. Guernica oli monta vuotta näytteillä New Yorkin modernin taiteen museossa, Picasso vannotti, ettei maalaus saa palata Espanjaan, ennen kuin maahan oli palautettu demokratia. Maalaus palautettiin Espanjaan 1981 Casón del Buen Retiroon ja 1992 siitä tuli Madridin Reina Sofían museon vetonaula.
Toisen maailmansodan jälkeen Picasso liittyi Ranskan kommunistiseen puolueeseen, ja osallistui jopa kansainväliseen konferenssiin Puolassa. Puolueen kritiikki Stalinin muotokuvan epärealistisuudesta viilensi hänen välejään politiikkaan.
Picassolla oli joukko rakastajattaria ja neljä lasta kolmen naisen kanssa. 1900-luvun alkuvuosina hänellä oli pitkä suhde Fernande Olivierin kanssa, joka esiintyy sinisen ja punaisen kauden maalauksissa. Saavutettuaan mainetta ja varallisuutta, Picasso jätti Fernanden ja ryhtyi suhteeseen Marcelle Humbertin kanssa, jota hän kutsui Evaksi. Kun Eva oli kuolemaisillaan, Picasso jätti hänet. Hän käytti myös runsaasti prostituoitujen palveluksia.
Vuonna 1918 Picasso nai Olga Koklovan, Sergei Diaghilevin kiertueen ballerinan. Olga tutustutti Picasson 1920-luvun yläluokan elämään Pariisissa. He saivat pojan, Paulon. Olgan vaatimukset menivät ristiin Picasson boheemin elämäntavan kanssa, ja he elivät riidoissa. Vuonna 1927 Picasso tapasi alaikäisen, 17-vuotiaan, Marie Thérèse Walterin, jonka kanssa hän aloitti salaisen suhteen. Avioliitto Olgan kanssa päättyi, mutta Picasso ei halunnut jakaa omaisuuttaan, ja he olivat virallisesti naimisissa Olgan kuolemaan 1955 saakka.
Marie Thérèse synnytti tyttären, Mayan. Hän eli toivossa, että Picasso naisi hänet jonain päivänä, mutta hirttäytyi viimein Picasson kuoleman jälkeen.
Valokuvaaja ja taidemaalari Dora Maar oli Picasson läheinen kumppani 1930-luvun lopussa ja 1940-luvulla. Hän dokumentoi Guernican maalauksen.
Pariisin vapautuksen jälkeen 1944, Picasso lähentyi nuoren taideopiskelijan, Françoise Gilotin kanssa. He saivat kaksi lasta, Clauden ja Paloman. Françoise jätti Picasson viimein 1953 henkisen väkivallan ja uskottomuuden vuoksi. Jo 70-vuotiaalle Picassolle, joka oli tottunut alistuviin naisiin, tämä oli kova isku.
Pian hän siirtyi yhteen Jacqueline Roquen kanssa. He olivat yhdessä koko hänen loppuelämänsä, ja menivät naimisiin 1961. Avioliitto oli myös kosto Françoiselle, joka oli pyrkinyt virallistamaan Picasson kanssa saamansa lapset. Picasso rohkaisi Jacqueline Roqueta eroamaan aviomiehestään Luc Simonista, ja naimaan Picasson. Tämän jälkeen Picasso naikin salaa Jacquelinen ilmeisesti kostoksi Françoisen aikaisemmasta hylkäyksestä.
Näyttelyt
Picasson töitä on nykyään esillä mm Musée Picasson kokoelmissa Pariisissa.
Linkkejä
- [http://www.malarze.walhalla.pl/galeria.php5?art=11 Art Gallery - Pablo Picasso]
Picasso, Pablo
ko:파블로 피카소
ja:パブロ・ピカソ
th:พาโบล ปิกัสโซ่
Ensimmäinen maailmansota
Ensimmäinen maailmansota käytiin vuosina 1914 - 1918. Se oli ensimmäinen sota, johon liittyi maita yli puolen maapallon alueelta. Se oli myös ensimmäinen motorisoitu sota. Vastapuolina sodassa olivat keskusvallat, joihin kuuluivat Saksa, Itävalta-Unkari, Bulgaria ja Ottomaanien valtakunta, sekä liittoutuneet ympärysvallat, joihin kuuluivat mm. Yhdistynyt kuningaskunta siirtomaineen, Ranska siirtomaineen, Kreikka, Italia, Romania, Venäjä, Serbia ja Yhdysvallat. Sodalle antoi muodollisen syyn Itävalta-Unkarin kruununperillisen arkkiherttua Frans Ferdinandin salamurha, jonka teki "musta käsi"-nimiseen järjestöön kuuluva bosnialainen opiskelija Gavrilo Princip 28. kesäkuuta 1914 Sarajevossa. Sota alkoi Itävalta-Unkarin sodanjulistuksella Serbialle 28. heinäkuuta 1914. Sota päättyi 11. marraskuuta 1918 keskusvaltojen häviöön ja Saksa julistettiin yksin syylliseksi. "Musta käsi"-järjestön tarkoituksena oli liittää kaikki serbien asumat alueet Serbiaan.
Itävaltalaiset väittivät Serbian salaisen palvelun auttavan järjestöä, mutta väitettä ei voitu todistaa ennen sodan syttymistä.
Sodan syyt
Ensimmäistä maailmansotaa on kutsuttu sodaksi, jota kukaan maa ei halunnut, mutta monien maiden eri valtapiirit provosoivat haluamaan. Erään teorian mukaan sodan todelliset syyt olivat Saksan taloudelliset ja poliittiset kunnianhimot. Nykytutkimus on nostanut yhdeksi pääsyyksi sodalle myös Yhdistyneen Kuningaskunnan halun pitää kiinni poliittisesta valta-asemastaan ja hidastaa Saksan nousua maailmanvallaksi. Myös Itävallan sisäpoliittiset ongelmat oli keskeinen syy sodalle ja maan valtaeliitti yritti viedä huomion sisäisiltä ongelmilta maan ulkopuolelle. Useimmat sotilasasiantuntijat olivat myös sitä mieltä, että sota jää lyhyeksi, korkeintaan kolmen kuukauden mittaiseksi, jolloin kustannukset ja miestappiot jäisivät vähäisiksi.
1900-luvun alussa Euroopassa poliittista tilannetta hallitsivat kaksi perustettua suurvaltaryhmittymää. Vuonna 1882 oli perustettu Saksan, Italian ja Itävalta-Unkarin välinen kolmiliitto ja 1891 perustettu Ranskan ja Venäjän välinen ystävyysliitto. Britit liittyivät myöhemmin kahdenkeskisillä sopimuksilla liittoon Ranskan ja Venäjän kanssa.
Saksalla ja Ranskalla oli ollut kinaa raja-alueistaan jo Kaarle Suuren valtakunnan hajoamisen jälkeisistä ajoista lähtien. Ranska halusi saada takaisin kiistellyt Elssassin (Alsace) ja Lothringenin (Lorraine) maakunnat, jotka olivat pääosin 1600-luvulla valloitettu Ranskan yhteyteen, mutta menetetty vuonna 1870 Saksaa vastaan käydyssä sodassa. Venäjällä ja Itävalta-Unkarilla oli kiistoja Balkanin maista. Balkanilla asui paljon slaaveja, minkä vuoksi Venäjä tunsi sympatiaa tätä aluetta kohtaan. Samaan aikaan Saksan taloudellinen vahvistuminen ja erityisesti voimakas laivaston laajentaminen kismitti brittejä. Kruununperillisen murhan jälkeen Venäjä asettui Serbian puolelle ja Saksa Itävallan. Diplomaattisista neuvotteluista ei ollut apua selkkauksen selvittämiseksi.
Sodan kulku
Kaarle Suuren
Kaarle Suuren
Saksa julisti sodan Venäjää vastaan 1. elokuuta 1914 sen jälkeen, kun Venäjä oli aloittanut joukkojen liikekannallepanon. Saksa halusi murskata Venäjän armeijan ennen kuin se oli ehtinyt koota voimansa. Samalla Ranska aloitti liikekannallepanon ja Saksa julisti sodan myös Ranskaa vastaan. Tämän jälkeen saksalaiset joukot valtasivat Belgian ja Luxemburgin ja etenivät niiden läpi Pohjois-Ranskaan. Tällä tapaa saksalaiset kiersivät Ranskan itärajalleen rakentamat linnoitukset. Belgian valtaus antoi Isolle-Britannialle, joka oli yksi Belgian puolueettomuuden taanneista valtioista, muodollisen syyn julistaa sota Saksaa vastaan. Sen jälkeen kaikki Ison-Britannian siirtomaat ja dominiot tulivat emämaansa rinnalle.
Japani liittyi Iso-Britannian ja Ranskan rinnalle elokuussa 1914. Japanilla oli taka-ajatuksena valtansa laajentaminen Kaukoidässä, ja Japanin sotatoimet rajoittuivatkin Saksan Tyynellä Valtamerellä hankkimien siirtomaiden valtaamiseen. Turkki ja Bulgaria liittyivät Saksan puolelle lokakuussa 1914. Bulgaria oli menettänyt alueita Serbialle maiden välisessä sodassa 1912, ja halusi nyt kostaa. Itävallan hyökkäys Serbiaa vastaan sodan alussa epäonnistui, mutta Bulgariasta voitiin avata toinen rintama Serbiaa vastaan.
Talvella 1914 kaikki osapuolet joutuivat toteamaan, että tavoiteltua nopeaa ratkaisua ei oltu saavutettu. Sota muuttui uuvutussodaksi, jossa pyrittiin vastustajan voimien kuluttamiseen ja raaka-aineiden saannin rajoittamiseen.
Italia pysytteli alkuun puolueettomana, sillä Saksa ja Itävalta eivät ilmoittaneet liittolaiselleen etukäteen sotaan ryhtymisestä kolmiliittosopimuksen edellyttämällä tavalla. Iso-Britannian ja Ranskan luvattua Italialle Itävallan italiankieliset alueet, liittyi se sotaan toukokuussa 1915. 1915 britit yrittivät avata uuden rintaman Turkkiin, ja käytiin Gallipolin taistelu. Uuden rintaman avaamisessa kuitenkin epäonnistuttiin.
Portugali, Romania ja Kreikka liittyivät Saksaa vastaan 1916. Romanian osalta tämä johti katastrofiin, kun suurin osa maan alueesta miehitettiin nopeasti. Yhdysvallat liittyi Saksan vastaiseen rintamaan vasta huhtikuussa 1917. Yhdysvaltain liittymiseen vaikutti osaltaan Saksan helmikuussa 1917 aloittama rajoittamaton sukellusvenesota, eli ympärysvaltojen satamiin pyrkivien rahti- ja matkustajalaivojen upottaminen varoituksetta. Yhdysvallat oli myös saanut selville, että Saksa oli tunnustellut etukäteen Meksikon halukkuutta hyökätä Yhdysvaltoihin, ja luvannut Meksikolle tästä hyvästä Teksasin, Arizonan ja New Mexicon osavaltiot. Monet Latinalaisen Amerikan valtiot seurasivat Yhdysvaltain esimerkkiä ja julistivat Saksalle sodan, mutta eivät osallistuneet varsinaisiin sotatoimiin.
Kansallisuusaatetta käytettiin molemmin puolin vastustajan heikentämiseksi. Saksa ja Itävalta lupasivat perustaa itsenäisen Puolan Venäjän kustannuksella, jolloin he pystyivät muodostamaan puolalaisista sotavangeista joukko-osastoja. Samaan tapaan Venäjä ja länsivallat kannustivat Itävallan slaavien, italialaisten ja romanialaisten kansallistunnetta. Kokonaisia tsekkiläisiä joukko-osastoja loikkasikin Venäjän puolelle, missä niistä ja sotavangeista muodostettiin Tsekkiläinen legioona. Englanti, Ranska ja Venäjä tunnustivat sen itsenäiseksi valtioksi.
Venäjällä sota johti kahteen vallankumoukseen vuonna 1917, ensin tsaarinvastaiseen Helmikuun vallankumoukseen ja sitten kommunistiseen Lokakuun vallankumoukseen. Toisen vallankumouksen jälkeen Venäjä irrottautui sodasta Brest-Litovskin rauhansopimuksella, jossa se luovutti Saksalle Baltian maat, Puolan ja Ukrainan.
Ensimmäisen maailmansodan on sanottu olleen sota, joka käytiin 1900-luvun tekniikalla, mutta 1800-luvun taktiikoilla. Varsinkin sodan länsirintamalla Ranskan ja Saksan välillä rintamalinja pysyi pitkiä aikoja lähes paikallaan, ja vähäisinkin eteneminen lunastettiin valtavin miestappioin. Erään arvion mukaan sotilaita kuoli yhteensä 8,5 miljoonaa. Sodan aikana käytettiin laajalti joitakin uusia aseita, kuten lentokoneita, sukellusveneitä ja taistelukaasuja. Myös panssarivaunuja käytettiin jossain määrin, pääasiallisesti ympärysvaltojen puolella, mutta niiden todellinen läpimurto jäi toiseen maailmansotaan. Ironisesti tehokkainta panssarivaunutaktiikkaa toisessa maailmansodassa käyttivät saksalaiset, jonka yritykset olivat ensimmäisessä maailmansodassa jääneet muutamaan vaunuun.
Sodan seuraukset
Ennen toista maailmansotaa ensimmäistä maailmansotaa kutsuttiin myös "sodaksi joka lopetti kaikki sodat". Hävitty sota johti Saksassa talouden romahdukseen ja inflaatioon ja yleisesti epäoikeutettuna pidetty rauhansopimus aiheutti tyytymättömyyttä, jotka osaltaan myöhemmin johtivat natsien valtaannousuun. Venäjän huono sotamenestys johti osaltaan Lokakuun vallankumoukseen ja Keisarillisen Venäjän loppuun, veriseen sisällissotaan ja lopulta Neuvostoliiton syntyyn.
Uuvutussodan suunnattomat tappiot ja korkeat kustannukset rasittivat Euroopan talouksia. Ennen sotaa Ranska ja Yhdistynyt Kuningaskunta olivat "maailman pankkiireita" joilla oli enemmän saatavia muualta maailmasta kuin velkoja, ja Yhdysvallat kuului velallisiin. Sotakustannukset johtivat siihen, että Länsi-Euroopan suurvalloista tuli velallisia, vieläpä niin pahasti velkautuneita, että ilman Saksalle määrättyjä valtavia sotakorvauksia ne eivät olisi kyenneet suoriutumaan veloistaan. Neuvostoliitto kieltäytyi maksamasta Keisarillisen Venäjän velkoja. Maailmantalouden painopiste siirtyi sodan jälkeen Yhdysvaltoihin.
Versailles'n rauha
Sodan päätyttyä Pariisissa kokoontuivat voittajavaltojen johtajat neuvottelemaan rauhanehdoista. Rauhansopimuksia kutsuttiin nimellä Versailles'n sopimus. Venäjää ei kutsuttu eikä hävinneillä keskusvalloilla ollut äänivaltaa. Käytännössä suurimman osan päätöksistä tekijät neljän suurinta voittajavaltiota (Yhdysvallat, Ranska, Iso-Britannia ja Italia).
- Voittajavaltioiden sanelema
- Saksan "häpeärauha"
- Tuomittiin yksin sotasyylliseksi
- Riisuttiin aseista; sai pitää vain 100 000 sotilaan armeijan (Reichswehr), tiukat aserajoitukset.
- Ei sukellusveneitä, taistelulentokoneita, panssarivaunuja tai asevelvollisuutta.
- Valtavat sotakorvaukset
- Menetti siirtomaansa
Kansainliiton säännöt sisältyivät rauhansopimuksiin.
Aluemuutokset sodan jälkeen
- Venäjästä irtosi itsenäiseksi Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Puola (ns. reunavaltiot).
- Itävalta-Unkari hajosi
- Itävaltaan ja Unkariin
- Kokonaan uutena syntyi Tšekkoslovakia
- Serbiasta, Montenegrosta ja Itävalta-Unkariin kuuluneista slaavilaisalueista muodostui Jugoslavia
- Etelä-Tiroli ja Istria liitettiin Italiaan
- Transsilvania liitettiin Romaniaan
- Galitsia liitettiin Puolaan
- Ottomaanien valtakunta hajosi Turkiksi ja sen alueet Lähi-Idässä päätyivät Iso-Britannian ja Ranskan valvontaan.
- Saksa menetti siirtomaansa, luovutti Elsass-Lothringenin alueen Ranskalle ja Reininmaa demilitarisoitiin. Tanska sai Pohjois-Slesvigin, Liettua Memelin alueen ja Puolalle ns. Puolan käytävä ja osia Sleesiasta. Danzigista (nykyinen Gdansk) tehtiin itsenäinen kaupunkivaltio.
Luokka:Ensimmäinen maailmansota
ms:Perang Dunia I
ko:제1차 세계 대전
ja:第一次世界大戦
simple:World War I
th:สงครามโลกครั้งที่หนึ่ง
Luokka:MaalaustaideLuokka:Taide Shorinjiryu Kentokukan (Canada)Shorinjiryu Kentokukan came into being on January 8 1994, as a result of the decision of Shinan Wayne Donivan (8th Dan) to develop his own brand of Karatedo after more than 25 years with his teachers, Shinan Kori Hisataka (founder of the Shorinjiryu Kenkokan Karate school of Karatedo and the founder's son Shihan Masayuki Hisataka.
By building on the knowledge gained in Shorinjiryu Kenkokan Karate, Shinan Donivan has chosen to emphasize aspects of Karatedo that he feels better serve the individual student.
The Kentokukan school has as its main goal the growth and development of the entire student, providing individuals with precious life skills. They are committed to helping students improve physically, intellectually, emotionally and spiritually. The teachers are educators dedicated to the task of encouraging students to be the best people they possible can, helping to make a positive contribution to the world in which we live.
Some of the major students of the style include:
- Shihan Robin Lepine, 6th Dan
- Shihan Watland, 6th Dan
- Sensei Cindy Jones, 5th Dan
- Senei Mark Filippelli, 5th Dan
- Sensei Steve Caron, 5th Dan
- Sensei Jeffrey Henderson, 5th Dan
- Sensei Max Mastrocola, 5th Dan
Stockholm hotel eurotax kalorie sms gate aminokwasy
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
Anton
Anton ist die deutsche Kurzfom des männlichen Vornamen Antonius.
Zur weiblichen Form des Vornamen siehe Antonia.
Herkunft und Bedeutung des Namens
Anton als Kurzform von Antonius bedeutet „aus dem Geschlecht des Antius stammend“. Näheres hierzu unter
|
Ceres (Asteroid)
(1) Ceres ist mit einem Äquatordurchmesser von 975 km der größte Asteroid des Asteroiden-Hauptgürtels mit seinen zahlreichen Objekten. Ceres wurde am 1. Januar 1801 von Giuseppe Piazzi als erster Asteroid entdeckt.
Entdeckung
S
|
Juristendeutsch
Die Juristische Fachsprache ist die Fachsprache der Rechtsanwender und Forschungsgegenstand der Rechtslinguistik.
Die Notwendigkeit, sich in Rechtssachen exakt und möglichst unzweideutig auszudrücken, hat zu einer sehr ausgeprägten Fachsprache der Juristen geführt.
Die juristische Fachsprache ist durch einen hohen Abstraktionsgrad geprägt. Recht selbst kann nur durch Sprache zum Ausdruck
|
Aktionär
Der Aktionär ist Eigentümer eines Anteils an einer Aktiengesellschaft und damit Miteigentümer an diesem Unternehmen. Wesentliches Aktionärsrecht ist die Teilnahme an der Hauptversammlung das dortige Rede- bzw. Fragerecht. Die Rechte und die Anliegen der Aktionäre können auch durch einen Vertreter - eine Person eigener Wahl, eine Depotbank oder eine Aktionärsvereinigung - in der Hauptversammlung geltend gemacht werden. Innerhalb eines <
|
Unternehmen Barbarossa
Unternehmen Barbarossa war der Deckname für den Angriff der deutschen Wehrmacht auf die Sowjetunion als Beginn des Russlandfeldzuges während des Zweiten Weltkrieges. Die ursprüngliche Bezeichnung des Wehrmachtführungsstabes, die Hitler persönlich änderte, war Fall Fritz.
Vorgeschichte
Die Eroberung Russlands war seit dem Beginn seiner polit
|
BVZ Zermatt-Bahn
Die BVZ Zermatt-Bahn (BVZ) ist eine Schmalspurbahn im Kanton Wallis in der Schweiz mit einer Spurweite von 1000 mm. Die Strecke führt von Brig über Visp hinauf nach
|
Furka-Oberalp-Bahn
Die Furka-Oberalp-Bahn (FO) ist eine Schmalspurbahn in der Schweiz mit einer Spurweite von 1000 mm, welche die Kantone Graubünden, Uri und Wallis über den Furka- und
|
James Clerk Maxwell
James Clerk Maxwell (eigentlich James Clerk; - 13. Juni 1831 in Edinburgh, † 5. November 1879 in Cambridge) war ein schottischer Physiker. Er entwickelte einen Satz von digitalen Revolution eine radikal neue Wirtschaftsform entstehe, geprägt auch durch die Globalisierung. Die industrielle Massenfertigung von Waren werde weniger wichtig, Grundannahmen der kapitalistischen Wirtschaftsweise verlören ihre Bedeutung. Die
|
BVZ
Die BVZ Zermatt-Bahn (BVZ) ist eine Schmalspurbahn im Kanton Wallis in der Schweiz mit einer Spurweite von 1000 mm. Die Strecke führt von Brig über Visp hinauf nach
|
|